sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Huh huh hellettä!

Viime päivien helteet on saaneet aikaan lasten kesävaatteiden kaivamista. Löysin tytön vaatteista Nextin ihanan hellehaalarin ja halusin tehdä toisen samanlaisen. Mekotkin on ihania mutta jos ei laita pöksyjä alle niin vaippa on hyvin äkkiä hiekkaa täynnä. Ainakin meidän tytöllä. =) Haalarin kaveriksi tuli ommeltua myös hellehattu.

Kaavat: Haalari kopioitu ostovaatteesta
Hattu Sunny Fields kesälierikkö OB 3/2010
Kangas: Äidin kaapista viety pussilakana, pitsi myös äidin jemmoista
Hatun tukikangas Royal-tuote





Näistä tuli varsinaiset kierrätyskuteet. Kaikki muu paitsi tukikangas, housujen puntissa oleva kuminauha ja ompelulanka on vanhaa. Kankaan on muistaakseni äiti ja isä saaneet kihla- tai häälahjaksi 70-luvulla, oli siis alkujaan pussilakana. Käytössä jo hiukan reikiintynyttä ja nukkaantunutta mutta ei haittaa! Ihana kuosi ja ihanat värit! Pitsireunuksen löysin yhdestä äidiltä saamistani tyynynliinoista. Haalarin taakse ompelin napit, kierrätetty nekin. 

Tähän haalariin tuli kokeiltua ensimmäisen kerran kuminauhaompeleella rypyttämistä. Se ei ihan ekalla kerralla onnistunut, kierin puolalle vähän liian löysästi sitä kuminauhaa ja tuli liian löysä rypytys. Mutta onneksi se oli helppo purkaa ja tokalla kerralla onnistui jo paremmin. Hatunkin jouduin kertaalleen purkamaan, kun tuli ensin inasen liian pieni. Ompelin sen uudestaan pienemmillä saumavaroilla ja pysyy nyt paremmin päässä.



Ihana setti tuli, tykkään todella paljon! <3

 

8 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen helleasu, Ihana!

    VastaaPoista
  2. Hienot ovat. Ihanan kesäistä :)

    VastaaPoista
  3. Todella suloinen! Kangas on täydellinen kesään ja sekä haalarin että hatun mallit hurmaavia!! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! =)

    Hellesäät kummasti katosivat melkein samantien, kun sain asun tehtyä. Jospa ne joskus vielä palaisi, ettei jäänyt käyttökerta vaan tuohon yhteen ennen kuin jää pieneksi. =)

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka suloinen!! Tosi kiva malli kyllä todellakin

    VastaaPoista
  6. Onpas söpö sekä haalari että malli!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!