tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hupparitissiksen paluu!

Muistatteko hupparitissiksen? Tai tissiksen ylipäätään? Löysin ne kaavat tossa kaavakansiotani selaillessa ja tulipa suuri into ommella uusi versio hupparitissiksestä. Yksi sadepäivä ja valmista tuli.

Kuvien laadusta anteeksi jo etukäteen. Yritin parhaani mukaan niitä vähän uudelleen rajailla koneela mutta eipä ne paljoa parantuneet.. Mun hovikuvaaja karkasi leirille täksi viikoksi ja kameran itselaukaisijan kanssa pelleily ei oikein onnistunut. :-P  )


Kaava:  Ompeluelämää ryhmässä kiertänyt tissis koossa S, muokattuna reilusti!
Kangas: Uudemman tuotannon Punainen hippiekukka Metsolasta
Hupun punainen joustofrotee muistaakseni Selialta
Punainen resori jostain

Saman mokan onnistuin tekemään tähänkin, kuin mikä tuli harmaaseen taikametsäänkin. Huppu ei istu päähän mitenkään päin, joten se saa nyt roikkua ihan vaan koristeena. :-D  Sen siitä saa, kun vaan saksii eikä tee kunnon kaavoja. 



Hihan kaavan otin muuten Ottobre 1/09 lehden trikootunika Tellervosta. Joskus senkin piirtänyt koossa 170cm. Siinä tulee tuollaiset rypytykset olkapäälle.

Kangas on todella herkku! Punaista kertyy mun vaatekaappiin kummallisen paljon ja päivänkakkarat taas ovat olleet mun lempiluonnonkukkia jo ikuisuuden. Vanhaa hippiekukkaa oon aikoinaan ostanut kanssa pätkän mutta siitä tehdyt paidat ovat jo matkanneet eteenpäin. Nyt kun tätä tuli uudestaan tarjolle, niin ei voinut ostamista vastustaa mitenkään päin! 

10 kommenttia:

  1. Oioi, tämmöinen joku olisi ihana ja imetyspaitanakin toimiva.
    Kävisi sitten tietenkin myös myöhempään käyttöön :)
    Hieno ja kangas sopii tähän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimisi varmasti myös imettäessä! Mulla oli käytössä parikin ihan vaan kietasuleikkauksellista paitaa, kun tyttöä aikoinaan imetin.

      Poista
  2. Upea ja niin kovin kaunis päälläsi!

    VastaaPoista
  3. Hieno tunika! Sinulle on haaste blogissani :-)

    VastaaPoista
  4. Upea huppari! Lisäsitkö kaavaan väljyysvaraa kun teit hieman joustamattomammasta kankaasta vai toimiiko ihan sellaisenaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, oon hidas vastaamaan mutta siis joo, laitoin vähän lisäväljyyttä. Ajattelin, että joustis ei ihan niin kovasti veny ja anna myöden kuin trikoo ja samaa kaavaa kuitenkin käytin kuin aiemminkin. Vähän lisäsin taitteelle (sentin pari) ja lisäksi leikkelin vähän reilummat saumavarat.

      Poista
  5. Mahtava tunika! Huppu toimii hyvin =)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!