lauantai 15. kesäkuuta 2013

Peppi Bloom mekko

Sari Ahokaisen suunnittelema Peppi Bloom kuosi on ollut yksi viime aikojen lemppareista. Ostin kangasta heti kaksi metriä ja ajatukset ovat risteilleet hyvinkin paljon, mitä siitä loppujaan toteuttaisin. Jotenkin en halunnut rikkoa kuviota ja jotenkin näin kankaan koko ajan mekkona itselleni. Kaava vain puuttui pitkän aikaa. Löysin uusimman Burdan menneellä viikolla postikasasta ja siellähän se idea tuli vastaan. Kaavapaperi oli ihan loppu, joten hiukan soveltaen jouduin toimimaan ja valmiinakin muokkailin vielä pariinkin kertaan mutta lopputulos on kyllä aika makee. Vaikka itse sanonkin.


Kaava: Burda 6/2013, mekko nro 105 muokattuna
Kankaat: Peppi Bloom jersey Seliasta
musta trikoo HHkangas
musta pitsi Eurokankaan palalaareista

Alkuperäinen kaava oli joustamattomalle kankaalle suunniteltu, joten muokkasin kaavaa hiukan kapeammaksi ja omiin kurveihin sopivammaksi. Alla on mustasta trikoosta ommeltu tyköistuva vuorimekko. Hihakin kuului alkujaan tulla suoraa avonaisena asti mutta se ei jotenkin näyttänyt niin hyvältä kuin odotin, joten muokkasin päällimekonkin työistuvaksi aina vyötärölle asti ja hihasta ison ja leveän.

Kankaan leveys ei ihan riittänyt niin reiluun pitkään hihaan kuin kaavassa oli. Meinasin ensin laitaa mustaa trikoota suikaleet hihan jatkoksi mutta sitten muistin tilkkukorissa olevat pitsipalaset ja mallailin niistä jatkopalat. Ehkä se musta trikoo olisi sittenkin ollut parempi vaihtoehto hihan suuhun niin ei näkyisi Peppi Bloomin valkoinen nurja puoli hihansuusta. 

Nyt vaan niitä hellepäiviä taas lisää!

5 kommenttia:

  1. Oijoijoi! Tällähän menee vaikka mitkä kekkerit :)

    VastaaPoista
  2. MAHTAVA!! Kaunis, tyylikäs, yksinkertainen ja MAHTAVA. Siis toden totta komppaan Piksua^ tällä mekollahan menee vaikka paremmatkin kekkerit.

    VastaaPoista
  3. Todella upea! Kangas ja malli sopivat hienosti yhteen. Ihana tuo hiha!

    VastaaPoista
  4. Ihan mieletön! Tyylikäs =) Hiha on tosi makea yksityiskohta!

    VastaaPoista
  5. Upea mekko. Kuosi sopii erinomaisesti tähän!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!