keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Saharaitaa

Tuo aina vain enemmän näkyvillä oleva ja lämmittävä aurinko alkaa vaikuttamaan muhunkin, kun näen niin monet kankaat kesävaatteina (ja siivoan nurkkia ihan hulluna). Saharaita tosin oli mun mielessä kesävaate jo silloin, kun sen ostin.. helmikuussa? Vaatteen muoto tosin muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta. Ei tullutkaan hellemekkoa vaan tuli kaksi t-paitaa.


Kaava: OB 2/13 Summer Basic t-paita, koko 34
Kangas: Saharaita luomutrikoo Käpynen
resorit ei mitään hajua

Keltaisen version ompelin ihan ohjeen mukaan. Punaoranssiseen suurensin hiha-aukkoja ja kaula-aukkoa hiukan. Olisi vaan pitänyt piirtää se 36 koko. Vähän liikaa kinnaavat. Vyötärön pussitus tuntuu oudolta mutta siinäpä tämän paitakaavan juju juuri onkin. Ehkä totun. Eipä tarvi ainakaan stressata, että neljän lapsen jättämät merkit keskivartalossa (toisin sanoen kolme numeroa liian isoksi venynyt vatsanahka ja sen tursuilut) näkyisi liian selkeästi. ;)


Koska arvon työjuhtani Rouva Sapphire ei tule toimeen kaksoisneulan kanssa juuri nyt, tikkasin näissä paidoissa resorikantin tuollaisella jousto-ompeleella, jota oon yrittänyt koneestani löytää ties kuinka kauan. Jännä juttu, että se olikin yksi niistä kuudesta etupaneelin tyrkyistä. Kuka niitä nyt siitä katselee. =D


Asiasta vielä kukkaruukkuun, oon saanut 11 asiaa minusta haasteita pari kappaletta, kiitos niistä Liljatar ja Julia! Koska oon tammikuussa kirjotellut asiaan liittyen (ja en todellakaan keksi 11 uutta juttua) niin vastailen nyt vain Liljattaren ja Julian laittamiin kysymyksiin. =)

Liljatar kyseli:

1. Rakkain käsityösi?
-  Todennäköisesti yläasteella (9lk?) ompelemani vauvan tilkkupeitto, joka on ollut käytössä mun 17 vuotta nuoremmalla pikkuveljellä ja jokaisella omalla lapsellani. Koska ei tiedetty meidän iltatähden sukupuolta etukäteen, tein peitosta toisen puolen punasävyiseksi ja toisen sinisävyiseksi. Rakas peitto.



2. Lempi värisi?
-  Punaisen melkeimpä kaikki muut sävyt paitsi vaaleanpunainen. Violetin eri sävytkin on vahvasti alkanut iskemään yhä paremmin.

3. Kahvi vai tee?
-  Kahvi!

4. Haastavin tekemäsi käsityö?
-  Mä en varmaan ole mitään kovin haastavaa tehnyt. Ehkä pitsikuvioinen Gail -huivi, jonka neuloin pari vuotta sitten, oli eräänlainen haaste itselle.. etenkin, kun en ole löytänyt siitä virheitä jälkikäteen.

5. Mahtuuko harrastuksiisi muuta kuin käsityöt?
-  Vaihtelevalla innolla tykkään myös puutarhaa kääntää ja laitella.

6. Kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo?
-  Omakotitalo!

7. City vai maalaismaisemat?
-  Ei maalla kasvanut yksinkertaisesti viihdy muualla kuin maalla.

8. Suurin haaveesi?
-  Haaveet vaihtelee, elämä muuttuu. Tällä hetkellä eniten haaveilen uudesta kodista.

9. Mihin haluaisit matkustaa?
-  Johonkin lämpöiseen aurinkorantaan.

10. Turhin käsityövälineesi?
-  Oho, tämä olikin paha... hmm.. En kyllä keksi yhtään, joka olisi edes vähän turha..

11. Mitä tekisit jos voittaisit lottovoiton?
-  Rakentaisin sen unelmakodin.


Ja Julian kysymykset:

1. Miksi ompelet?
-  Hermoja lepuuttaakseni.

2. Milloin ompelet?
-  Silloin kun tulee innostus. Yleensä päivisin, kun lapset touhuaa omiaan. 

3. Mistä mieluiten hankit kankaasi?
-  Nettikaupoista on helpointa mut tykkäisin kyllä hiplata kankaita ihan livenäkin. 

4. Mikä kuosi on tällä hetkellä suosikkisi?
-  Voi näitä "pakko saada" kuoseja on vaikka ja kuinka. Vaikea sanoa yhtä yli muiden.. Paapiin suunnittelema ja ikasyrin valmistuttama Soul bird, Sari Ahokaisen suunnittelema Lillestoffin valmistuttama Peppi Bloom, Leena Rengon suunnittelema Selian valmistuttama Aurinkoinen.. jne.  

5. Ompeletko mieluummin itselle vai lapsillesi?
-  Ihan hippasen mielummin itelleni. Lapset kasvaa niin äkkiä. Ja tahrivat vaatteensa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin pistää vaivalla ite tehty vaate miehelle öljyrätiksi tai saksia tilkkulaatikkoon ihan vaan lähtemättömien tahrojen takia. Itselle ompelussa ärsyttää lähinnä vaan se, jos vaate ei istukaan niin kuin ajatteli. Tai visiosta ei tule niin hieno kuin mitä se päässä on ollut. No ne samat ärsyttää kyllä myös lapsillekin ommellessa.

6. Koska olet ommellut viimeksi jostain muusta kuin joustavasta kankaasta?
-  Viimeksi.. taitaa olla joululahjoiksi menneet pussukat.

7. Pidätkö vetoketjujen ompelusta?
-  En. =D

8. Kuka inspiroi sinua?
-  Lukulistallani olevat bloggaajat.

9. Miksi bloggailet?
-  Tykkään jakaa onnistumisen riemun kuin myös epäonnistumisen tuskan muiden käsitöistä kiinnostuneiden kanssa. Täällä kotosalla ei vertaistukea paljoa näy. ;)

10. Missä haluaisit kehittyä bloggailun saralla?
-  Kuvien ottamisessa. Siinä haluaisin kehittyä ihan ilman blogiakin. 

11. Mistä omassa blogissasi olet ylpeä?
-  Että oon jaksanut tätä päivitellä enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo reilu kolme vuotta.


Pisteet sulle, joka jaksoit lukea loppuun asti. =)

11 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihanat paidat. Loukkaannutko kovasti jos otan mallia ja teen saman mallin itselle kesäksi? Ihan huppu yhdistelmä siis malli ja kangas.

    VastaaPoista
  2. Loppuun luettu ja hienot kesäpaidat! Pitäisi jo alkaa itselle tekemään myös jotain. :)

    VastaaPoista
  3. Nää on kyllä niin ihanan pirtsakat ja kesäiset että oikein väkipakolla joudun itseäni hillitsemään etten tekisi tilausta käpyselle ;)

    VastaaPoista
  4. Toi saharaita onkin ihan mukavan näköinen :) Mä mietin kans sen tilaamista, mutta epäröinti voitti ja tilasinkin muuta (ajattelin ommella itselleni tunikan). Kivan pirtsakka kangas!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kesäteepparit (: mullakin seuraavana ompeluvuorossa tuo saharaita ;)

    Ja ihana oli lukea nuo sinun vastaukset <3

    VastaaPoista
  6. Niin ymmärrän mainitsemasi harmituksen siitä kuinka (lapset) suttaa ne omin käsin tehdyt tekeleet niin ettei niistä enää ole oikein mihinkään. Se ON rasittavaa.
    Ihanat puserot, malli näyttää hauskalta.

    VastaaPoista
  7. :D Kaksi erilaista, mutta silti niin samanlaista. Tykkään.

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja paitoja. Ja toi kaava on tällä hetkellä ihan mun lempparikaava :D

    VastaaPoista
  9. Ihanat paidat ja kangas niissä on aika herkku :) Tykkään myös tästä paidan kaavasta ja toinen paita koneessa juuri. Pidensin kyllä helmaa, mutta jostain kankaasta voisin kokeilla viel ihan kaavan mukaisen hameen kanssa käytettäväksi.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!