keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kun kuului HUPS ompelunurkkauksesta..

Tässä muutaman päivän aikana opin yhden tärkeän asia. Mieti kaksi kertaa, ihan mielellään vaikka kymmenenkin kertaa, ennen kuin rupeat korjailemaan mitään jälkikäteen! Tästä piti tulla Onion 2035 tunika mutta ei tullut. Tulikin vähän jotain ihan muuta.



Kaava: Onion 2035 raakasti muokattuna, koko S
Kangas: Paapiin suunnittelema ihana Butterflies luomujersey ikasyriltä
musta resori jostain

Ihana kangas, ihana kaava mutta vähän liian spontaani ompelija! Siinä on soppa hyvin äkkiä keitetty, kun ei ihan kaikkea ajattele loppuun asti. Kävi pieni hups ja sitten saikin miettiä, miten homma korjataan. Onnea on fb:n ompeluryhmät ja ihanat kanssaompelijat. Ideoita ja apua saa aina, kun pyytää! Niinpä tästäkin tuli vielä paita, vaikkakin ihan erilainen kuin mitä alkujaan piti. Onneksi niin, olisi tämä ollut vähän liian ihana kangas kokonaan pilattavaksi.

Kaavan leikkasin S koon mukaan. Mittataulukon mukaan olisin ollut yläosasta XS ja alaosasta S, joten päädyin S:n mutta leikkelin yläosiin vain kapeat, ehkä 3mm saumavarat. Alaosiin normaalit 7mm. Alkujaan yhdistin ylä- ja alakappaleet jo kangasta leikatessa. Siinäpä se eka moka tulikin. Jälkeenpäin leikkasin kaitaleelle paikan rinnan alle. Siinä tapahtui se HUPS. Lopulta lisäsin kaitaleen myös taakse. Sen jälkeen ompelin vielä muotolaskoksetkin taakse (koska pussitti ihan hirveesti) ja vielä kerraksi kiellon päälle, ompelin sivusaumoihin framilonrypytykset ja helmaa vähän pyöristin kaarevammaksi. 

4 kommenttia:

  1. Hei, tämähän on hieno ja takana menevä nauha korostaa hienosti sinun hoikkaa uumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun tuohon on itsekin tottunut niin ei se tosiaan paha ole. =)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!