sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Haaste ja Tunnustus

Sain joku aika sitten Miia-Rebekalta 11 asiaa -haasteen. Ideana on, että lukijat löytävät uusia mielenkiintoisia alle 200 lukijan blogeja ja blogit uusia lukijoita.

Haasteen säännöt ovat seuraavat: 



1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


Ensimmäisenä ne 11 asiaa minusta.. mitähän osaisin kertoa..

1. Olen tähän mennessä elämäni aikana asunut vain kahdessa osoitteessa. 
2. Mulla on meneillään ärsyttävä "kolmenkympin ikäkriisi". 
3. Inhoan lasten ääntä pitäviä leluja. Ne lelut on hyvinkin usein jäähyllä keittiön kaappien päällä.
4. Niin kuin monet muutkin lasten levälleen jääneet tavarat. Oon tiukkisäiti. 
5. Haluaisin lukea enemmän kirjoja. Nuorena luin tosi paljon kirjoja. 
6. Kauimmaiset paikat, missä oon käynyt, on Kautokeino pohjoisessa, Tallinna etelässä ja Tukholma lännessä. Idässä oon pysynyt Suomen rajojen sisäpuolella. :D
7. Haaveilen lomamatkasta jonnekin vähän kauemmas kauniiseen lämpöiseen maahan.
8. Ole erittäin aamu-uninen.
9. Suurimmat syyt aamu-unisuudelle on, että nukahdan todella hitaasti ja nukun huonosti. 
10. Haluaisin oppia ottamaan parempia kuvia ja käyttämään kameraani muutenkin monipuolisemmin.  
11. En tykkää olla itse kuvattavana. 


Seuraavaksi minun 11 kysymystä haastetuille:

1. Suosikki käsityökauppasi? Mistä ostat eniten kankaita/lankoja/tarvikkeita/mitä teetkään?
2. Mistä väreistä pidät eniten? 
3. Mitä haaveilet saavasi/saavuttavasi tulevaisuudessa?
4. Mistä saavutuksestasi olet ylpeä? 
5. Mitä haluaisit osata? 
6. Mitä olet viimeksi ostanut/tehnyt itsellesi?
7. Teitkö uudenvuodenlupauksen? Minkä?
8. Lempivuodenaikasi? Miksi?
9. Suklaa vai salmiakki? Vai ei kumpaakaan vai kummatkin?
10. Miksi kirjoitat blogia?
11. Mainitse muutama lempiblogisi?


Ja sitten vastaukset Miia-Rebekan kysymyksiin:

1. Onko sinulla joku piilevä kyky tai erikoistaito?
Ei tietääkseni. 

2. Kauanko suunnittelit aloittavasi bloginpidon ennen kuin teit sen?
En kauaakaan. Aika nopeasti sen aloitin, kun idean päähäni sain. 

3. Millaiseksi kuvailisit itsesi?
Normaalin outo.

4. Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Perhe. 

5. Mitä tekisit juuri nyt, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
Ottaisin viikon hermoloman, aikaa ihan vain itselleni.

6. Minkä kädentaidon haluaisit oppia?
Haluaisin joskus opetella villan kehräämisen langaksi. Ja lankojen värjäämisen. 

7. Erikoisin asia, jonka olet tehnyt?
Hmm.. Mä oon aika tylsä... ja huonomuistinen... 

8. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
Opettaja. Halusin aina tulla opettajaksi. Vasta lukion jälkeen tajusin, että en ole todellakaan opettaja-ainesta.

9. Haluatko asua kaupungissa vai maalla?
Maalla. Aina.

10. Ketä ihailet?
Isovanhempiani.

11. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?  
Äh, jotain tyhmää ja hyödytöntä kuiteski ottaisin.. veitsen? tulukset? ei ehkä kuolisi nälkään... rakkaan mieheni. Sen kanssa selviäisi mistä vaan. 



Lisäksi sain tässä hetki sitten tunnustuksen Handmade Namukas -blogin Petralta! Kiitoksia hurjasti!  Saman tunnustuksen antoi myös Puhde -blogin Tiina! Kiitos!


Tunnustuksen säännöt ovat:

 - Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
-Toivo että ihmiset, joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.


Mä ajattelin (kiertää vähän sääntöjä ja) lähettää sekä 11 asiaa -haasteen että tämän New Blog Love -tunnustuksen samoille bloggaajille, olkaapa hyvä: 
(ja anteeksi, jos olette nämä jo saaneet! En jaksanut enää tarkistella..)




Muoksis 1.7.2013.   Sain 11 asiaa haasteen myös Millamarilta. Lisäänpä niidenkin kysymyksien vastaukset nyt tänne. =)

1. Mikä on suosikkikaavasi?
Lapsille Ottobren Saimi housut. 

2. Oletko valinnut lomakohdetta sen perusteella, että sieltä löytyy käsityö/kangas tms. kauppa?
Enpä ole tainnut. 

3. Jos käytät peitetikkikonetta, miten päättelet peitetikkiompeleen?
Peitetikkikone on vasta haaveissa.

4. Mikä on viimeisin kangasostoksesi?
Viimesin ostos on pätkä minttua Siiriä ja Myyryä.

5. Mikä on suosikkikuosisi?
Ihania kuoseja tulee koko ajan uusia. En osaa mainita yhtään ylitse muiden.. Viime aikojen lemppareita ovat olleet mm. Maitotytön suunnittelema Pärinä, Sari Ahokaisen Peppi Bloom, Paapiin suunnittelemat Siiri ja Myyry ja perhoset..

6. Olisiko sinulla jakaa käsitöihin liittyvä vinkki?
En ole tainnut mitään uutta keksiä.. 

7. Mistä ammennat inspiraation käsitöihisi?
Mä olen aikamoinen apina eli useimmiten omat ideat lähtee jalostumaan valmiista vaatteista, jotka nään netissä, blogeissa, kuvastoissa... tai vaikka telkkarista. Yhdistelyä harrastan myös. Otan jotain jostain ja jonkun muun toisaalta ja yhdistän ne samassa vaatteessa. Useimmiten kyllä teen ihan vaan peruspertsaa.

8. Minkä käsitöihin liittyvän taidon haluaisit oppia?
Alusta asti itse kaavoittamisen.

9. Mistä käsityöstä olet erityisen ylpeä? 
Ei tule juuri nyt mitään mieleen, mikä olisi erityisesti ylitse muiden..


10. Ketkä käyttävät kättesi töiden jälkiä?
Itse ja läheisimmät ihmiset. Ja ne, joille oon käytetyt vaatteet myynyt tai antanut. 

11. Mikä on parasta kesässä?
Lämpö. Kun sitä ei ole liikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!