sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Mökille uutta ilmettä

Koti on viime viikkoina vaihtanut hetkittäin paikkaansa mökille. Koin pienimuotoisen hurahduksen ja mökki onkin saanut aikalailla uutta ilmettä tässä alkukesän aikana. Vähän vanhaa paikasta toiseen siirtyvää, vähän uutta, osa ostettua, osa itse tehtyä. Kaikki on vielä kesken, kuvienkin ottamisen jälkeen on taas vähän hyllyjä yms. muuttunut) mutta hiljaa hyvää tulee. Jos ei tänä kesänä niin ensi kesänä sitten.

Ompeluiden osalta uudet ilmeet koostuu ruokailuryhmän tuoleille tekemistä kangashupuista, sängynpäädystä ja koristetyynyistä.



Kangas: Punaraidallinen Serenad-kangas Ellokselta

Meidän vanha ruokailuryhmä muutti viime talvena mökille pois uuden pöydän ja tuolien tieltä. Näissä tuoleissa kiinteät kangasosat oli jo sen verran kurjassa kunnossa, että ei niitä kehdannut pitää ilman mitään peitettä. Ellokselta verhoja tilatessa otin pakettiin mukaan samalla saman sarjan raitakangasta ja ompelin tuoleille uudet vaatteet. Kaavoja/ohjetta ei ollut vaan mittasin tuolit ja leikkasin kankaat niiden mittojen mukaan.

Mökillä ei tilaa ihan hirveän ruhtinaallisesti ole, kaksi 16 neliön huonetta + pieni eteinen, ja meillä kuitenkin jo 6-henkinen perhe, piti keittiön puolellekin saada mahtumaan nukkumapaikka. Isännälle ei kelvannut vuodesohva vaan runkopatjasänky piti saada. Sängylle tein päädyn verhoamalla vaahtomuovipatjan palasen tuolien hupuista jäljelle jääneellä raitakankaalla. Sitä riitti vain etupuolelle. Seinää vasten on yksivärinen vaaleanpunainen, joka on vanhaa lakanaa.


Kankaat: Punaraidallinen Serenad-kangas Ellokselta, 
vaaleanpunainen vanhaa lakanaa

Mökillä ei tilaa ihan hirveän ruhtinaallisesti ole, kaksi 16 neliön huonetta + pieni eteinen, ja meillä kuitenkin jo 6-henkinen perhe, joten keittiön puolellekin piti saada mahtumaan nukkumapaikka. Isännälle ei kelvannut vuodesohva vaan piti välttämättä saada runkopatjasänky. Sängylle tein pehmeän päädyn verhoamalla vaahtomuovipatjan palasen tuolien hupuista jäljelle jääneellä raitakankaalla. Sitä riitti vain etupuolelle, joten seinää vasten on yksivärinen vaaleanpunainen, joka oli entisessä elämässään vanha lakana. Sängyn päälle ompelin jämäkankaista muutaman tyynyn. Koristeluidean sain Olipa kerran housun puntti - Wilhelm, Laura  kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!