lauantai 21. syyskuuta 2013

Yritys hyvä kymmenen...

...Toteutus ei niin hyvä kuitenkaan..

Mä tosiaan aloin vääntämään sitä omaa paita kaavaa niin kuin viime postauksessa uhosin. Löysin netin uumenista mad mim -blogista ohjeistusta teepparin kaavan piirtoon omien mittojen mukaan. Siitä lähdin liikkeelle. Tulostin blogista löytyneen kuvan, mihin merkkasin omat mittani. Sitten piirtelin kaavat ohjeiden mukaan. Vähän otin ylimääräisiäkin ympärysmittoja. Väljyysvaraa en laittanut, koska ajatuksena oli saada peruspaidan kaava trikoolle ja yleensä aika slimfittejä paitoja tykkään käyttää.


Vähän jännitti leikellä kankaat mutta uskaltauduin kuitenkin. Joo, pitihän sitä vielä vähän säätää. Lisää vedin sisään vyötäröltä mutta pussittamaan jäi vähän silti taakse.

Kaava: Oma
Kangas: Lillestoffin perhoset (äh, en mä muista millään mistä)
harmaa resori Eurokangas


Koska en ollut ihan tyytyväinen tuohon ekaan versioon (en kyllä jälkikäteen ymmärrä miksi, ihan hyvältä se on päällä tuntunut. Toki kainaloviirut ja selkänotkon pussitus voisi olla paremminkin mutta muuten vallan hyvä). No tokalla kertaa innostuin ottamaan kuviakin piirto-operaatiosta.


Näin lähdin liikkeelle. Mad mimin ohjeet oli koko ajan käden ulottuvilla tabletissa, mitat paperilla valmiina, piirtoapuna tussit, mittanauha, mittaliisa ja leikkuuviivotin.


Ensin piirsin apuviivat..


Sitten hahmottelin paidan etukappaleen muotoa. Kaavapaperi on taitettuna kaksinkerroin.


Kun etukappale oli valmis, käänsin kaavapaperin toisin päin ja piirsin etukappaletta mukaillen takakappaleen olka-, sivu- ja helmasaumat.


Viimeiseksi hihasauma hiukan leveämmäksi kuin etukappaleella ja niskasauma tietysti selkeästi korkeammalle kuin etupuolella.


Sitten vaan kaavapaperi auki ja leikkasin etu- ja takakappeleen kaavat erilleen.


Hiha tuntui vaikeelta. Apuviivat tein mutta piirsin jo sitten uudestaankin, kun vähän mittailin. Mittanauhalla yritin vähän hakea oikeaa muotoa pyöriölle mutta plääh. Mittaamista, piirtämistä, mittaamistä, piirtämistä vähän eri kohtaan jne. Vähän suuntaa antavaa apua otin jonkun Ottobren paidan hihakaavasta (oiskohan ollut Patchwork 5/12 lehdestä)


Tuli siitä hihakaava lopulta kuitenkin..  Sitten piti vaan uskaltaa leikata kankaat.

Kaava: Oma räpellys taas
Kankaat: Taalainmaan hevoset ja sydän trikoot
 (Hmm.. toinen oli Käpysen ylläripaketista, toisen ostin jostain..)


Ja samat viathan ne siinäkin on. Selkänotko on jo vähän parempi mutta aika makkarankuori tuosta tuli. Vähemmästäkin pussitus vähenee. Ja kainalon rypyt näkyy vielä selkeemmin tässä versiossa. Ne täytyy oikasta kaavasta pois. Siihen sainkin jo neuvot meidän ihanasta paikallisesta FB-ompeluryhmästä. 

Uusi yritys siis vielä joskus. Loppui vaan sopivat "testipaita" kankaat, mitä raaskisin alkaa leikkaamaan. Mistä saankin kyllä mahtavan syyn lähteä kangaskaupoille. =D

Samoilla ompeluilla tein itelleni myös yhdet kotipöksyt tyyliin me&i:n joogapantsit..

Kaava: OB 1/09 Taija trikoohousut koossa 170cm, levennetty reilusti!
Kangas: Harmaata velouria (hmh.. en muista enää mistä mikäkin pala oli)
Harmaa resori Eurokangas

Tuli ihanat lökärit. Just sellaset, millä on hyvä hiihdellä tuolla puutarhassa ja muualle. Ei laahaa lahkeet joka kurakossa. =) Lupaan kyllä, että nämä jalassa en kangaskaupoille lähde. Ehkä. ;)


6 kommenttia:

  1. Täähän oli mielenkiintosta! Olen itse aika samanmallinen kun sinä (ainakin kuvista päätellen) ja ei kyllä missään valmiskaavoissa noin kivasti vyötärö korostu. Jaatko ne vinkit kainaloiden muokkaamiseen täälläkin? Kiinnostaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vinkiksi neulata paidasta tuo ryppy , ottaa paita pois päältä ja taittaa kaavaan samanlainen ryppy. Ja sit vaan muokata sen mukaan. Kunhan saan taas jatkettua tätä projektia niin laitan kyllä lisää juttua tännekin. :)

      Poista
  2. Eksyin blogiisi monen blogin kautta. Nyt minullekin iski ompeluinnostus, kun katselin blogiasi. En ole meinaan ommellut kokonaista vaatetta yli kymmeneen vuoteen. Pieniä korjauksia toki on tullut tehtyä. Ennen tein paljon itselle vaatteita. Se on vain jäänyt jostain kumman syystä. Nyt voisinkin talvella aloittaa ompeluharrastuksen uudestaan. Hienoja vaatteita olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aloita ihmeessä uudelleen ompeluharrastus! Tämä on mukavaa puuhaa, vaikka aina ei ihan putkeen mene ja joutuu ratkojaakin käyttämään. Mut sit kun onnistuu ja saa itelleen just istuvan vaatteen, se tunne on aika mahtava!

      Poista
  3. Mä olen ehkä vähän turhan suurpiirteinen, mutta näyttää kyllä pussituksista huolimatta todella upealta!! :) Molemmat!! :)

    VastaaPoista
  4. Minullakin hakusessa paitakaava. Täytyy etsiä löytämäsi sivu ja aneuta asiaan. Mistä löytäisin vain aikaa? Ihanat paidat ja housut.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!