sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Soulbirdin jämät

Parin päivän sohvan ja sängyn pohjalla makaamisen jälkeen kaipasin jotain tekemistä ja sen sijaan, että olisin siivonnut tai tehnyt rästiin jääneitä kotitöitä (no oikeesti kyllä vähän siivosin ja pyykkiäkin laitoin koneeseen mutta eipä se tässä taloudessa paljon ole) istahdin ompelukoneen ääreen ja ompelin pojan yhden paidan loppuun. Sitten olisi pitänyt vaihtaa langat koneeseen mutta alkoikin soulbirdin jämät huutelemaan siitä tilkkukasasta, että otin sen vielä työn alle, kun kerta koneissa oli vielä mustat langat. Pikasurautuksina tein itselleni pipon ja tuubihuivin. Mallilla ei ihan ollut julkaisukelpoinen naama näin sairastelujen jälkeen.

Kaavat: Saksittu
Kankaat: Soulbirds luomujersey ikasyriltä
musta joustopitsi Eurokangas

Tarkkasilmäisimmät saattaa ehkä huomata pipossa tumman rannun kukan keskellä. Näitä mustia viivoja löytyy enemmänkin etenkin huivista mut en antanut sen nyt haitata. Tuskin sitä kukaan huomaa ellen mene kertomaan. Tuubihuiviin jouduin huolimaan yhden reiän (minkä kylä ihan varuiksi ompelin kiinni, ettei lähde isontumaan käytössä), että sain tarpeeksi pitkän pätkän. Huomiota kankaan pienistä virheistä toivottavasti vie saumoihin lisäämäni pitsisomisteet. Kiva setti tuli. Sopinee kyllä ehkä paremmin mun tummanharmaan takin kanssa kuin tämän hiekanvärisen (tai mikälie tuo onkaan), minkä nappasin sovituskuvaan. 


Kaksinkertaisen pitsisuikaleen rypytin ensin rypytyslangalla ja ompelin saumojen väliin samalla, kun tuubia kasasin. Pystysaumassa pitsiä on vain etupuolelle jäävällä osuudella. Pipoon laitoin pitsikangasta ihan vaan yksinkertaisen soiron rypyttäen ensin rypytyslangalla ja sitten ompelin suoralla pipon sivusauman päälle kiinni.


Tuossa vielä lähempänä reikä, minkä tooosi hienosti ompelin piiloon. Taisipa tuo sentään jäädä huiviin nurjalle puolle. =D Ja aiettä mä niin kovasti haluaisin kuivausrummun niin pääsisi ehkä tuosta vaatteisiin kerääntyvästä nöyhtästä edes vähän eroon! Ihana kevätaurinko paljastaa ihan kaiken pölyn täällä. Lakanoita kun vaihtaa sänkyihin niin tuntuu, että jossain sumupilvessä seisoisi, kun kankaista pöllähtää kaikki irtoava hiukkanen ilmaan. Ehkä joskus saan miehen pään käännettyä sen asian osalta. =)

3 kommenttia:

  1. Näytä tämä kommentti miehellesi. ;)

    Meille ostettiin rumpu kun kolmas lapsi oli tuloillaan, jo ihan pyykkimäärienkin takia, mutta myös siksi, että mies kaipasi kotoaan sukkien pehmeyttä - meidän yhteenmuuttomme jälkeen mies oli yrittänyt tottua peltisukkiin, eli narulla kuivattuihin. :D Melkein kaikki vaatteet kuivataan meillä nykyään rummussa, ja herkkäihoiselle pehmeät vaatteet/pyyhkeet ja allergikkona se pölyn vähyys on ihan juhlaa. Ei isommin edes kevätauringossa pölyä leijaile. Ihan huippua. No osansa varmaan tekee imurikin leikkaussalisuodattimineen, mutta joka tapauksessa pöly on vähentynyt vaatteista ja ilmasta huomattavasti. Huonona puolena voisi mainita, että nämä nykytrikoot ei tahdo kestää rumpukuivausta, vaan menee nopeasti aika nuhjaantuneksi jos täydellä lämmöllä kuivaa. Esim. H&M:n perusbodyt ei mene miksikään, mutta nämä kankaina myytävät ihanat uudet kuositrikoot ei tahdo elastaaninsa takia kestää rummun kuumuutta. Moni ajattelee, ettei hanki rumpua koska se syö niin valtavasti sähköä. Meillä on reilun sadan neliön talo, jossa suora sähkölämmitys, ja rumpu pyörii päivittäin. Eli satoja tunteja vuodessa yhteensä. Sähkönkulutus on siitä huolimatta vain n. 13 000 kwh vuodessa, eli ei paha ollenkaan. Nykyrummut on jo aina energiatehokkaita, ja jos samassa tilassa lämmitetään joka tapauksessa sähköllä, se rummun tuottama lämpö kompensoi sitä lämmityksen määrää.

    No tulipa tarina. Mutta oli pakko kun olen niin henkeen ja vereen rummun ystävä nykyään. ;D

    VastaaPoista
  2. Meillä taas kuivausrumpu seissyt kuusi vuotta käyttämättömänä. Nyt olen muutamia kertoja kuivannut kestovaippoja ja juurikin tämän kankaan rummussa. Minusta rummuttaminen kuluttaa vaatteita, jonka vuoksi olen päätynyt narukuivaukseen. Tottahan se on, että rummutettu vaate on ihanan pehmeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannut sen erityisempää kulumista, siis sellaisissa vaatteissa joita saa kuivata rummussa. Esimerkiksi H&M:n perusbodyt kestävät lapselta toiselle uudenveroisina, vaikka ovat jatkuvassa käytössä ja kuivataan aina rummussa.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!