maanantai 10. joulukuuta 2012

Merinovillaista välivaatetta

Tiedättekö, ulkona on ollut hiukkasen kylmä viime aikoina. Vaikka kuinka joutuisi huhkimaan raksalla niin palellut olen todellakin. Kahdelle pojalle ompelin jo aiemmin villahaalarit ja miehellekin sain tehtyä synttärilahjaksi paidan ja pitkät kalsongit. Kahdenkymmenen asteen pakkasissa, kun paukuteltiin tuulensuojalevyjä paikoilleen, minä kalisin luuytimiä myöten ja mies se ei palellut yhtään. Onneksi mies joutui ihan oikeisiinkin töihin viikoksi (eikä siis ehtinyt nakittaa mulle raksalle mitään hommia, enhän mä siellä itsekseni mitään osaa tehdä), joten sain vihdoinkin vähän ompeluaikaa. Heti ensimmäisenä saksin vähän lisää villaa ja surautin itellenikin lämmikettä. Ne meni heti käyttöön ja hyvät on olleet. Viime viikonloppuna ehdin toteuttaa projektini toisen vaiheen eli värjäyksen. Sekä mun vaatteet, että poikien haalarit pääsivät värikylpyihin.

Kaavat: Paita OB 5/12 Patchwork ja legginsit OB 1/09 Taija (kavennettuna)
Kankaat: Omena-kukka kuviollinen merinovillaneulos, 
raidallinen merinovillajoustofrotee Majapuulta
Punainen Nitor tekstiiliväri Citymarketista

Kaupan villalle soveltuvien tekstiilivärien värivalikoima ei ollut kauhean suuri. Punainen oli ainut, minkä kelpuutin omiin vaatteisiin. Käytin 1 paketin Nitoria näihin molempiin, riittävän punainen sävy tuli ainakin omasta mielestä. 


Halusin pitkät hihat ja hihasuihin aukot peukaloa varten, että saan hihan hanskaan asti. Pysyy kurkotellessa paita paikoillaan ja ranne lämpöisenä. Menin matalimman aidan yli ja toteutin aukon hihan sivusaumaan. Sauma joutuu vähän kiertämään mutta eipä se käytössä haittaa mitenkään.


Legginsit ehdin leikkaamaan ennen kuin tajusin haluta lahkeensuihinkin samanlaista "kiinnikettä" kuin hihansuihin. Sävelsin vähän, leikkelin ylimääräiset renkulat ja ompelin ne lahkeensuihin jatkoksi. Ei ehkä paras ja kaunein systeemi mutta ajaa asiansa. Lahkeet pysyy alhaalla, vaikka pukisi vähän tiukempaakin vaatetta päälle. Nyt tarkenee pahemmissakin pakkasissa.



Kaava: SK 9/2008 fleecehaalari 
Kankaat: Tähtikuvioinen merinovillaneulos ja
musta merinovillainterlock Majapuu
 Nitor tekstiilivärit Citymarketista

Poikien haalarit tein samalla kaavalla kuin muutama vuosi sitten tekemäni siilihaalarit. Kaavat oli piirretty 92cm koon mukaan mutta ne oli reilua mitotusta. Muuten tein samalla kaavalla mutta lisäsin pituutta sekä niska-selkä välille että lahkeiden- ja hihansuihin. Haalarit vastaavat suunnilleen varmaan 110cm kokoa. Kaksi metriä kangasta ei ihan riittänyt. Toiseen haalariin jouduin leikkaamaan mustasta interlockista hihat. 

Cittarin värivalikoima oli tasan punainen, mariininsininen, oliivinvihreä ja muutama harmaan ja mustan eri sävy. Ei kauhean kauaa tarvinnut miettiä, mitkä värit pojille otin. Näissäkin olen käyttänyt 1 paketin väriä per haalari. Kivat sävyt tuli. Ja kiitettävän tasaisesti väri tarttui, tuohon vihreäänkin, vaikka sitä kokeilin aiemmin värjätä vihreäksi Koolaideilla.


Käytin kolme pussia väriä (ohjeen mukaan 1 pussi värjäisi 100g lankaa/vaatetta ja haalari painoi n. 200g) ja värjäsin kattilassa. Ei onnistunut, lopputulos oli ruman epätasainen. Näillä taidoilla ja valoilla en saanut epätasaisuutta välittymään kuvaan asti mutta ehkä tuosta hiukan huomaa, miten osa tähdistä on lähes valkoisia ja osa hitusen limenvihreitä. Onneksi Nitorilla sain hyvät värit. 

12 kommenttia:

  1. Onpas lämpöisen näköistä vaatetta,ihanat värit tuossa ompussa :)

    VastaaPoista
  2. Oi. Onpas herkullisia. Varsinkin tykkään tosta siun omasta setistä!

    VastaaPoista
  3. Onpas tosi mahtavan näköisiä ja lämpöisen myös! Mun tarttis kanssa saada aluspaitaan tuollainen peukalonreikä, pysyis rannekin lämpimänä.

    VastaaPoista
  4. Unohdin kysyä, että millaista tuota kangasta oli ommella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ommeltavaa oli. Ei ainakaan mulla tullut mitään ongelmia. Eivät ole mitään kauhean luiruja eikä ainakaan nuo mulla olevat lajikkeet venyneet ihan mahdottomuuksia, että olisi sen takia pitänyt tapella. Sanoisin, että ihan perustrikoon ompelua vastasi.

      Poista
  5. Aivan ihanat! Varsinkin nuo legginssit, onko kivan tuntuiset jalassa?

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanat tuli värjäämällä! Mä olin ihan varma etten värjää omiani mut tuo mustavalkonen on kyl aika kiva;)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!