lauantai 5. lokakuuta 2013

Toiveissa toimivampi arki..

Mä olen välillä hiukan (=totaalisesti!) hukassa luotsatessani tätä neljän lapsen kotiarkea. Monesti sen tuomista ongelmista tuskailen ihan ääneenkin asti enemmän ja vähemmän julkisesti. Meidän paikallinen ompeluryhmä on kyllä mahtava paikka. Taitaa sieltä saada apua ja ideoita melkeinpä mihinkä pulmaan vaan, jopa arjen toimivuuteen. Tällä kertaa vaadittiin ihan vain linkki Toimiva arki visuaalisin keinoin (pdf) -oppaaseen. Linkin oppaasta jäi päähän lause "Jokaisessa lapsessa on jotain pientä nepsyä." Se taitaa olla kyllä totta. Vaikka meilläkin on vain yhdellä lapsista kehitykseen liittyvä diagnoosi olemassa, tuntuu jokainen tarvitsevan tukea vähän joka toisessa asiassa. Tai sitten se on vain minä, joka sen tuen arkeen tarvii, että saa pidettyä kaikki narut käsissä. Niin tai näin, tuosta oppaasta se ajatus lähti..


Meidän keittiön "infopiste" sai värikkäitä lisäyksiä. Tosi hienosti tosi hienoilla teipeillä seinässä kiinni kaikki. Joku oli piilottanut mun sinitarrat ja mitään hienoja washiteippejä en ole hoksannut koskaan ostaa.

Selailin Tampereen kaupungin sivuilla olevaa Neptunus- hankkeen materiaaleja sekä jo aiemminkin tuttua Papunettiä. Tulostelin kaikenlaisia kuvia ja ohjeita. Leikkelin ja laminoin pitkät tovit. Tämä päivä on mennytkin aika hyvin etsiessä kaikille omia paikkoja.


Kuvallisia ohjeita löytyy nyt seiniltä aamu- ja iltatoimille sekä vessassa on ohjeet siellä asioinnille, esimerkkinä tuossa käsienpesuohje. Jospa jatkossa ei tarvisi niin usein vääntää jokaisen siirtymän kohdalla aamutohinoissa ja vessastakaan ei enää löytyisi ylläreitä, kun sinne itse menee.


Lähinnä meidän viisi ja kuusi veetä ajatellen tulostin viikkokalenterin ja tein siihen kasan kuvia eri menoista. Eskarilainen nyt käy eskarissa joka arkipäivä, niille en erikseen kuvia tulostanut mutta tuolle osapäiväkotilaiselle laitoin päiväkotipäiville merkinnät. Tätä täytellään ja täydennellään (esim. kauppa- ja kirjastoreissut) sitä mukaan, kun tiedetään milloin minnekin mennään. =)

Pikkukuville ompelin tapetinpalasta säilytyspussukan ja kiinnitin sen kalenterin yläpuolelle korkkitauluun. Siitä ne on helppo ottaa. Sitä sinitarraa täytyy vielä ostaa, että hoituisi kuvien kiinnitykset helposti.


Poikien eskarissa ja päiväkodissa on käytössä nämä "käytöksen liikennevalot". Koska meillä on meno välillä hiukan (köhöm) vauhdikasta ja hermoja raastavaa, päätin ottaa samat valot käyttöön kotiinkin. En lähtenyt mitään koko ajan kannettavia läpysköitä askartelemaan vaan ajattelin nyt kokeilla, että toimiiko ihan vain tuosta taulusta väriä näyttämällä. Keltainen on varoituksia ja jos niitä onnistuu kerämään kaksi niin tulee punaista eli jäähyä. Jäähypenkki meillä jo onkin vanha tuttu keittiöjakkara. Sivussa mutta kuitenkin lähettyvillä. Sinne mennään sitten rauhottumaan määrätyksi ajaksi.


Päivärytmi tuli nyt kuviksi kellon ympärille. Suurin toive mulla tämän kanssa on, että ruoka-ajat alkaisi pysyä muistissa ja välinapsimiset (tai lähinnä niiden ehdottelu/yrittäminen) loppuisi. En ole meidän nirsojen kanssa keksinyt muuta edes vähän toimivaa konstia ruuan maistumiselle kuin tuntitarkat ruoka-ajat ja niiden välien rauhottaminen syömisestä. Hankalinta tässä hommassa on mummulan läheisyys. Hyvin herkästi rakkaat lapsukaiset käyttävät hyväkseen mummun ruokavarantoja, kun kotoa ei mitään heltiä.


Ja sitten se suurin ongelma. Miten ihmeessä saada lapset tekemään ja oppimaan elämän perusasioita. Siivoaminen on yksi todella hyvä esimerkki meillä ainakin. Ja monet muutkin kotihommat. Esikoinen jo kyllä aika hyvin auttaa ja hänelle en nyt samanlaista "tarrataulua" laittanut, mitä pienemmille on. Sen sijaan tulostin esikoiselle viikkokohtaisen tavoitetaulun. Nyt ensimmäiseksi tehtäväksi laitoin huoneen siistinä pitämisen, koska se on selkeesti viime aikoina lipsunut. Vielä meillä jäi sopimatta viikonloppujen palkinnot mutta ehkäpä sinne jotain ekstra peliaikaa yms. tulee. Pienempien kanssa sovittiin palkkiot ihan sen mukaan, mitä itse halusivat.




Tehtävälistan idean löysin joskus aikoja sitten Pinterestin kautta täältä. Itse tein tehtävälistat ihan kartonkiin ja sillä idealla, että tehtäviä pystyy vaihtelemaankin. Kiinnitys toimii magneettitarralla/teipillä ja koska nämä ovat jääkaapin ovessa niin vastapuolia en kartonkiin liimaillut ollenkaan. Tehtäväkuvakkeet on tulosteltu Neptunuksen materiaalipankista sekä Papunetin kuvatyökalusta.


Tehtäväkuvillekin ompelin tapetinpalasesta pussukan, jonka kiinnitin jääkaapiin oveen kaksipuoleisella tarralla. Toivottavasti lähtee vielä joskus irtikin.

Jospa näillä eväillä saataisiin arkea hiukan helpommaksi.. Vähän nyt kyllä ihan tismalleen tämän hetkisen tunnelman mukaan toiveet on pohjilla (riiviökaksosilla elämääkin suurempi ongelma nyt tehtävien suorittamisessa).. Puuuuuh.. 


4 kommenttia:

  1. jopas olet askarrellut, toivottavasti on apua, minä olen luovuttanut jo aikoja sitten...mutta ehkäpä silti kokeilis jotain...

    VastaaPoista
  2. Wow, tämä lto peukuttaa ihan satasella! Tsemppiä kuvien käyttöön ja toimivaan arkeen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan tosiaan, että vähän sujuvammin alkaa kotityöt yms. tarpeellinen sujumaan. Ainakin tänään on jo pari kertaakin käyty kyselemässä, miksei tehtävälistassa ole vielä laitettu mitään tehtäviä. Äiti on ollut vähän poissa pelistä, kun on kärsinyt migreenistä. :)

      Poista
  3. Onpa hienot!!! Suuri kiitos mahtavista ideoista, näistä kyllä osa menee meilläkin toteutukseen!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!