lauantai 29. kesäkuuta 2013

Saumanvaran Salainen ompeluystävä tempaus

Facebookissa Saumanvara ryhmässä järjestettiin Salainen ompeluystävä tempaus ja tottahan sitä piti mukaan lähteä itsekin! Jännitti hurjasti, kenelle tulee käsky ommella vaatetta ja tietysti myös, millainen vaate tupsahtaa meidän postilaatikkoon. Taisin revetä nauruun, kun sain tiedot omasta kohteestani. Ei sillä, että kyseinen henkilö olisi jotenkin naurettava ollut vaan sillä, että se sattui olemaan yksi läheisistä ystävistäni! :D

Eka ajattelin, että siitä tulee ihan piisofkaakku juttu mutta ei se ihan niin loppujaan ollutkaan. Tiesin hyvin ystäväni maun mutta mitä enemmän aloin sitä miettimään, sitä epäilevämmäksi tulin! Omat kangasvarastotkin tuli ongelmaksi, kun tiesin aika monen kankaan olevan ystävänkin varastoissa ja lopuissa taas oli sitä yhtä tiettyä väriä, josta ystäväni ei pidä ollenkaan! Piti keksiä joku sellainen kangas, mitä saisi mutta kaveri ei olisi vielä ehtinyt ostamaan. :D Aikaa kului pelkästään suunnitteluun monta päivää. Jonkinlainen idea mulla jo olikin mutta sitten jostain välähti kunnolla. Paapiin Siiri ja Myyry keltaisena! Siitä en ollut varma, oliko jo ostettu mutta ajattelin kokeilla kuitenkin. Aika olisi loppunut kesken, jos vielä pidempään oisin jahkaillut.


Kaavat: Anis housut OB 1/10 ja body Baby Whale OB 3/13 muokattuna
Kankaat, ym: Musta harjattu college (italian fleece) Majapuulta 
Keltainen Siiri ja Myyry trikoo Paapii Design
Narukuminauha Eurokangas, Musta resori HHkangas, nepit Kotimäen Puoti

Housuihin valikoitui Anis kaavaksi ihan sillä, kun sitä sattui olemaan valmiiksi piirretty kaava koossa 62cm ja se oli ainakin meillä malliltaan sellainen, että mahtui hyvin kestovaipankin kanssa. Jalansuuresorit muokkasin hiukan pidemmiksi, voi vaikka alkuun taittaa kaksinkerroin. 



Vyötärölle ajattelin kokeilla tuollasta kuminauhaa, missä on keskellä naru valmiina. Pystyy sillä vähän säätämään, jos kuminauhasta sattuikin tulemaan hiukan liian iso. 



Bodyn kaavan piirsin muuten koon 62cm mukaan mutta lisäsin bodyn haaraosaan pituutta ottamalla niihin pituuden koosta 68cm. Liekö hyvä muokkaus mutta ajattelin senkin tuovan vähän lisä tilaa kestovaipoille. Hihat muokkasin myös pitkiksi, sillä vaatteen on tarkoitus tulla käyttöön ehkä joskus talven aikana. Kaavassa ei alkujaan tullut neppareita olkapäälle mutta lisäsin sellaiset helpottamaan pukemista. (Oikeasti olisin halunnut tehdä kietaisumallisen bodyn mutta jänistin kanttaamisen kanssa.. vielä vähän harjoittelen tuota touhua kantinkääntäjän kera). Ei tullut nätti, kun jotenkin onnistuin noi mittasuhteet mokaamaan ja tukikangaskin oli kamalaa lerppua mutta toivottavasti nyt kuitenkin kestää käytössä.


Bodyn sivusaumaan lisäsin joskus Royal-tuotteelta ostamani ompelumerkin vähän niin kuin vinkiksi tutusta tekijästä. Aika hyvin sain kyllä itseni pidettyä salassa loppuun asti. =)  Oli ihana tehdä pitkästä aikaa ihan pienelle vaatetta. Sain vähän siedätystä mun bodyn teko kauhuunkin. 


Ja mitä me sitten saatiin! Meille tupsahti jo hyvin aikaisessa vaiheessa kirje ja en tajunnut edes sitä avatessa, että hei tää on nyt se salainen paketti. Nää mun kohmeiset aivot. Ajattelin, että no nyt se mun kiukkupylly kangas tulee. Ei tullutkaan vaan tuli aivan ihana kesäinen setti meidän pikkuneidille! 



Ollaan tykätty hurjan paljon! Tämä setti on ollut jo ahkerassa käytössä ja oli se jopa juhannuslauantaina neidin päällä särkänniemessäkin! Kiitoksia todella paljon meidän salaiselle ystävälle, joka paljastui Mariksi! Kiitos!


3 kommenttia:

  1. Voi tuota bodyä! Ihana!!! Ja mekko on myös ihanan suloinen ja pirteä.

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän ihania lahjoja, niin saadut kuin lähetetytkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kehuista! Tätä oli ihana tehdä ja oma ylläri oli ihana saada! Toivottavasti tulee vielä joskus samanlainen tempaus uudestaan. Osallistun varmasti!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!