tiistai 19. helmikuuta 2013

Solmutunika Cable Knitistä

Bongasin joku aika sitten ikasyr -verkkokauppaan ilmestyneet Onion kaavapaketit. Löysin heti monta kaavaa, mitä haluaisin kokeilla. Jotkut niistä ehti jo loppuakin ennen kuin ehdin tehdä tilauksen (onneksi niitä on ilmeisesti tulossa jossain vaiheessa lisää). Yhden kaavapaketin kuitenkin nappasin ennen kuin sekin loppui, nimittäin Onion 2022 solmumekon kaavan. Pesuhuoneessa katselin narulla kuivuvaa Cable Knit kangasta ja tänään, kun kaava postin mukana saapui, ajatukset yhdistyi ja lamppu välähti päälle!


Kaava: Onion 2022 solmumekko tunika pituisena, koko S
Kangas: punainen Cable Knit luomujersey ikasyr


Kaava vaikuttaa kivalta. Mittojen mukaan olisin ollut XS-kokoinen mutta en uskaltanut niin pientä tehdä, joten tei S koon. Olisi ehkä kuitenkin vaan pitänyt uskoa mittoja. Yläosa ainakin kaipaisi hiukan kavennusta tai sitten oon vaan tottunut melko slimmeihin paitoihin. Mitään muuta muutoksia en kaavaan tehnyt kuin helman leikkasin tunikapituiseksi. (Käytännössä siis B ja C mallin puolesta välistä.)

Ompelu tanskankielisistä ohjeista tuotti hiukan vaikeuksia mutta googlen kääntäjän ja peruspäättelyllä pääsi aika pitkälle. En tiedä kuinka paljon tein toisin kuin ohjeet olisi neuvonut mutta ihan oikean näköisen tunikan sain aikaan. Otin matkan varrella kuviakin, joten yritän niistä raapustaa jonkinlaisen "Näin minä sen tein" -postauksen.

Kangas on aivan älyttömän ihanaa ja pehmeää! Aivan mieletöntä! Ei ehkä ihan täydellisin tälläiselle mallille, tämä kaipaisi ehkä hiukan helpommin laskeutuvaa kangasta mutta mitä pienistä. Lopputuloksesta tykkään kuitenkin todella paljon.


(Nyt löytyy selostus tunikan ompelusta kuvien kera täältä: http://sandruskainen.blogspot.fi/2013/02/onion-2022-nain-sen-tein.html )

7 kommenttia:

  1. Upea toi yksityiskohta takana. Korostaa jotenkin myös sitä etuosan mallia.

    VastaaPoista
  2. On kyllä hieno. Kiva kun takanakin on jotain jujua.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on ja sopii sulle tosi hyvin!
    Mä myös löysin eilen nämä Onion kaavat ja varmasti tilaan jonkun.

    VastaaPoista
  4. Kaunis tunika! Tämä kangashan onkin nätimpi punaisena kuin harmaana.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!