sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kylpytakkeja

Vielä muutama jo tammikuun puolella ommeltu.. Kolme nuorinta kaipaili sopivamman kokoisia kylpytakkeja. Pöllöjoustofroteen sain jonkin aikaa sitten Käpysen salaisesta paketista. Kyseistä kangasta mulla oli jo ennestäänkin, joten tämän reilun metrin palasen päätin käyttää tytön kylpytakiksi. Autokorjaamo joustofrotee sen sijaan on kakkoslaatuista (vaikkakin hurjan pieni virhe kyseessä) ja siten edullisesti ostettu Majapuulta iso palanen. Se muuntautui riiviöiden kylpytakeiksi, vaikka vanhempi herroista ilmoittikin, että ei tykkää. Se on tykättävä tai saa olla ilman. 

Kaava: Ottobre 6/11 muokattuna
Kankaat: Pöllöjoustofrotee Käpyseltä
Autokorjaamo joustofrotee Majapuulta



Poikien takit piirsin 122cm koon mukaan (ovat hippasen päälle 100cm pituisia) ja helmaan lisäsin pituutta hiukan, sen mukaan mitä kankaasta riitti, ehkä noin 5-8cm suunnilleen. Ajattelin saavan hyvin kasvunvaraa mutta ei sitä loppujaan niin paljoa tullutkaan kuin kuvittelin. Tein takit ihan vaan yksinkertaisina enkä vuoritettuina niin kuin ohjeessa oli. Eteen olisi kuulunut yläkulmaan nappi mutta ne jätin pois. Toiseen kylpytakkiin jouduin kasaamaan hupun kolmeasta osasta, kun muuten kangas ei olisi riittänyt. Toinen tykkäsi hurjasti, toinen ei yhtään. Sovituskuva on taas vähän mitä on mutta ei herrat malttaneet siirtyä poseeraamaan, kun oli saunan jälkeiset legoleikit kesken. 


Tytölle piirsin 98cm kaavan mutta lisäsin helmaan pituutta reilusti, ainakin 15cm. Hyvin siitä kasvunvaraa tulikin, kun nyt tyttö on 88cm pitkä. Tyttö tykkäsi uudesta kylpytakista. Pitäisi sitä mielellään päällä myös normaalien vaatteiden kanssa. Nyt ei "tarvi" enää neidin pukeutua (lue= äidin pukea tytölle) veljien vanhaan Salama McQueen kylpytakkiin. 

4 kommenttia:

  1. Onpas ihat kylpytakit teidän triolla. Uskaltaisikohan itsekin joskus ompelemaan tällaiset tytöille!

    VastaaPoista
  2. Suloisia takkeja. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!