sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pinkkiä kirahvia


Kaavat: Paita OB 6/10 Let it be, housut OB 1/10 Anis
Kankaat: Kirahvit ja velour kangasvaihtarina, pinkki resori Eurokangas


Ihanaa pinkkiä! Oon tytön vaatteiden mukana saanut jo aikoja sitten vaaleanpunaähkyn mutta kunnon pinkkiin en tunnu kyllästyvän. Tuo velourin sävy etenkin on juuri sellainen, mistä tykkään ihan hirveästi. Kirahvikankaassa on hauskasti puolet kirahveista edestä päin ja puolet takaapäin.

Molemmat on tehty 92cm kaavoilla. Paitaan en muokannut muuta kuin helman tein käänteen verran pidemmäksi. Meillä kun on lapset kaikki melko pitkäselkäisiä ja nuo OB:n kaavat tuntuu järjestänsä olevan liian lyhyitä niille. Hihoissa on reilusti kasvunvaraa, ne on kuvassa taitettuna. Housujen kaavaa muokkasin sen verran tällä kertaa, että tein vyötärölle resorin kuminauhakujan sijaan ja lahkeensuuresorit on melkein tuplasti pidemmät, että sain enemmän "joogahousumaisuutta". Tykkään kovasti tästä setistä.

Sovituskuvat ei taaskaan ole kovin hyvin vaatteita esittäviä, kun neitokainen olisi vaan tykännyt maata sylissä koko ajan ja kun nostin pois niin pippuri pieni suuttui.




 Kaava: OB 6/10 Let it be lyhyillä hihoilla

Kirahvikangasta jäi vielä palanen, joten ompelin siitä miehen siskontytölle t-paidan koossa 110cm.


Nuorin pojista halusi kokeilla paitaa päälleen. Hyvinhän tuo pinkki pojallakin menisi.  Kai. =D

2 kommenttia:

  1. Suloisia vaatteita!
    Meillä pinkkiä vaatetta on molemmilla tytöillä (toisella hiuksetkin!) ja kahdella pojalla neljästä, hyvin menee siis pojillekin! :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut hirveän vähän pinkkiä ennen tytön syntymää, kun en sitä osaa itselläni pitää ja pojillekin sitä on hirveän vähän aiemmin löytynyt (siis sellaisissa poikamaisemmissa kuvioissa ja vaatteissa). Nyttemmin on kyllä vanhimman pojan vaatekaappiin jokunen pinkki vaatekappale löytänyt tiensä, kun siitä tykkää.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!