lauantai 10. huhtikuuta 2010

Mekot

Tänään sormet syyhysi tekemään mekkoa ajatuksena saada vauvalahja huomenna nimen saavalle pienelle neidille. Selailin kaikki löytämäni käsityölehdet läpi mutta en löytänyt mieluisaa mallia, joten siirryin vaatehuoneeseen kaivelemaan vaatejemmojani. Juu-u, meillä on pelkästään poikia mutta silti tuolta laatikoista löytyy nolottavan paljon pieniä mekkoja ja muita tyttömäisiä ihanuuksia. =D

Nappasin mukaan Kinderitin vakosamettisen juhlamekon ja Lindexin arkisemmman liivimekon ja siirryin keittiön lattialle niiden sekä kaavapaperin ja kynän kera. Tovi vierähti piirtäessä ja kaavoja muokatessa. Toinen tovi meni kangaslaatikoiden luona miettien, mistä kankaista mekot tekisin.


Kaava: Muokattu Kinderitin mekosta, koko 68cm
Kangas: JNY Design punainen pilvivelour ikasyrista

Ensimmäisenä työn alle pääsi pilvivelour sekä juhlamekon kaavat. Tilkkulaatikosta kaivon pienet palat yksiväristä punaista velouria kaula-aukolle alavaroiksi. Nauhan valinta olikin vaikeampaa, kun omassa varastossa ei ollut kuin muutamia Farbenmixin nauhoja sekä paria väriä satiininauhaa. Valitsin ruskean satiininauhan, koska se sointui kaikkein parhaiten kankaan kanssa. Käsiaukkojen nurjalle puolelle tuli myös samaa ruskeaa satiininauhaa piilottamaan taitteen ompeleet.


Mekon takana on vetoketju helpottamaan pukemista. Omasta mielestä edusta kaipaisi vielä jotain pientä yksityiskohtaa, joten ehkä ompelen siihen vielä pienen rusetin tai jotain muuta pientä...?  


Kaava: Muokattu Lindexin liivimekosta, koko 68cm
Kangas: Murun luomupuuvillainen keltaiset Pörriäiset neulos Rosa Matildasta
Punainen ohut trikoo muistaakseni Myllymuksuilta

Liivimekon tein keväisen pirteästä Murun Pörriäiset kankaasta. Yläosan vuoritin ohuella punaisella trikoolla. Olalla KAM:n muoviset punaiset nepit. Ei ihmeellisyyksiä mutta silti ihan kivan näköinen.

Ensin meinasin, että jätän suloisen pilvimekon itelle jemmaan mutta järki palasi päähän ja molemmat mekot lähti paketissa mukaan pienen neidin ristiäisiin. Toivottavasti tulevat käyttöön, kun neiti on kasvanut tarpeeksi. =)

2 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi!