sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Huh huh hellettä!

Viime päivien helteet on saaneet aikaan lasten kesävaatteiden kaivamista. Löysin tytön vaatteista Nextin ihanan hellehaalarin ja halusin tehdä toisen samanlaisen. Mekotkin on ihania mutta jos ei laita pöksyjä alle niin vaippa on hyvin äkkiä hiekkaa täynnä. Ainakin meidän tytöllä. =) Haalarin kaveriksi tuli ommeltua myös hellehattu.

Kaavat: Haalari kopioitu ostovaatteesta
Hattu Sunny Fields kesälierikkö OB 3/2010
Kangas: Äidin kaapista viety pussilakana, pitsi myös äidin jemmoista
Hatun tukikangas Royal-tuote





Näistä tuli varsinaiset kierrätyskuteet. Kaikki muu paitsi tukikangas, housujen puntissa oleva kuminauha ja ompelulanka on vanhaa. Kankaan on muistaakseni äiti ja isä saaneet kihla- tai häälahjaksi 70-luvulla, oli siis alkujaan pussilakana. Käytössä jo hiukan reikiintynyttä ja nukkaantunutta mutta ei haittaa! Ihana kuosi ja ihanat värit! Pitsireunuksen löysin yhdestä äidiltä saamistani tyynynliinoista. Haalarin taakse ompelin napit, kierrätetty nekin. 

Tähän haalariin tuli kokeiltua ensimmäisen kerran kuminauhaompeleella rypyttämistä. Se ei ihan ekalla kerralla onnistunut, kierin puolalle vähän liian löysästi sitä kuminauhaa ja tuli liian löysä rypytys. Mutta onneksi se oli helppo purkaa ja tokalla kerralla onnistui jo paremmin. Hatunkin jouduin kertaalleen purkamaan, kun tuli ensin inasen liian pieni. Ompelin sen uudestaan pienemmillä saumavaroilla ja pysyy nyt paremmin päässä.



Ihana setti tuli, tykkään todella paljon! <3

 

lauantai 19. toukokuuta 2012

Monikäyttöiset mekot

Pinterestissä, facebookin ompeluryhmässä ja muutenkin nettiä selatessa on tullut törmättyä näihin "endless dress"eihin. Tarpeeksi kun katseli ja pyöritteli kuvia niin pakkohan sitä oli itsekin kokeilla.

Kaava/ohje: I Can Make That -blogista
Kangas: Sekoitetrikoita Euronkankaasta, punainen pakalta (menekki noin 2,6m 140cm leveää),
 luumu palalaarista (n. 1,5m 180cm leveetä)

Kävin etsimässä trikoota, joka olisi samannäköistä sekä oikealta ja nurjalta puolelta. Vähän oli köyhä tarjonta Eurokankaassa mut koska oli kauhea into päästä kokeilemaan niin otin punaista pakalta 3m, vaikka se vähän paksulta tuntuikin. Menin vielä kaivelemaan palalaariakin ja sieltä löysin vähän ohuempaa tumman luumunväristä pari suurinpiirtein puolentoista metrin palaa. Nappasin nekin mukaani, vaikka en ollut varma riitäisikö ne ollenkaan mekkotarpeisiin. 

Punaisen tein ensin aika pitkälti linkin ohjeen mukaan. Kangas oli 140cm leveää, joten lähdin vyötäröaukkoa piirtämään 70cm (sivuilta ja lyhyemmän helman puolelta) ja 140cm (pidempi helma) keskipisteestä. Vyötärönympärykseni jaoin ohjeesta poiketen 6:lla ja sen mukaan piirsin ympyrän siihen kankaalle eli tässä ei kauheasti tullut rypytettävää helmaa ja vyötärökaitaletta yhteen ommellessa. Vyötärökaitaleen tein muistaakseni 35cm leveästä palasta (pituus vy verran) ja sidontanarut tein kahdesta 5cm x 140 (kankaan täysleveys siis) pätkää yhdistettynä ja nelinkertaiseksi taitettuna eli lopullinen sidontanaru on hiukan vajaa 3m pitkä. Reunoja en vielä huolitellut mitenkään. Jäin miettimään, mitä niille tekisin mutta en taida kyllä tehdä mitään, kun kangas ei kerta purkaannu.


Kuvat on taas loistokkaita, niin kuin aina. Esikoinen oli kuvaajamestarina, joten kovin monesta sidontaversiosta ei ole kuvaa tällä mekolla. Ja joo, kyllä tämä kangas on hiukan liian paksu toimiakseen niin monikäyttöisenä kuin oli ajatus. Mutta ihan käyttökelpoinen mekko siitä silti tuli.

Punaisen tehtyä pyörittelin niitä toisia, tummanluumun värisiä, kankaan paloja lattialle, mittailin, pyörittelin lisää, mittailin ja kääntelin. Meinasin jo että eih mut sit kuitenkin iskin sakset toiseen niistä paloista ja leikkelin "Emamiksi".


Tämä kangas oli hiukan ohuempaa ja muokkautuu kyllä paljon paremmin vähän kaikenlaiseksi kropan peitteeksi kuin tuo paksumpi punainen. Tässäkin kangas on samannäköistä molemmilta puolin, joten ei näy sellainen "nurja" kudonta, vaikka miten päin pyörittelisi.


Tämän version helmasta tuli vähän lyhyempi kuin tuosta ekasta. Leikkasin sen muutenkin ei-niin-pyöreäksi ja ihan sen mukaan, mitä kangas riitti. Vyötärökaitaleesta tein vähän korkeamman, 40cm pala taitettuna kaksinkerroin. Helmasta tuli loppujaan lyhyimmillään 55cm ja pisimmillään 122cm (vyötärökaitaleen saumasta mitattuna). Sidontanarut jouduin leikkeleen vähän sieltä sun täältä mutta sainpa kuitenkin kolmesta palasta kasattua pari metriä pitkän narun, joka riittää ihan kohtuullisesti. Tälläinen ohuempi, paremmin laskeutuva kangas toimi hyvin myös hame, toppi ja paita "sidonnoissaki". Sen verran mun täytyy noita molempia mekkoja korjata, että puran vyötärökaitaleet irti ja kavennan niitä ja ehkä jopa jonkun kuminauhan virittää sinne sisälle estämään pahinta kankaan löysymistä.

Muoks. Unohtu kertoa, että tuon luumunvärisen mekon helmat huolittelin ohuella siksakilla. Leikkausjälki jäi vähän turhan epätasaiseksi, kun taistelin kankaan riittävyyden kanssa niin ajattelin jotenkin yrittää reunaa siistiä. 

Seuraavaksi saakin sitten ommella näihin väreihin sopivat tuubitopin ja caprilegginsit. Ja käydä ostamassa jotkut kunnon olkaimettomat rintsikat. =D

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Paitoja paitoja..

Muutaman viime päivän oon leikellyt ja ommellut sarjatyönä paitoja. Vielä pitäisi tehdä paljon lisää, että saisi ruveta korjaamaan vaatekaapista liian nafteja vaatteita pois lasten kaapeista.


 Kaava: OB 6/10 Let it be 
Kankaat: LiandLon astronautti trikoot vihreä ja sinipohjainen Royal-tuote, 
musta fb:n kangashamstereista


Ah, niin rennot sovituskuvat taas. Tälläiset ilmeet saa, kun käskee hymyilemään. Kyllä huomaa ketkä lapsista on tulleet äitiinsä (rautakanget) ja ketkä isäänsä (irvistelijä). :D 

Uutta kaavaa kokeilin. Pienempien herrojen paidat on kokoa 104cm ja isomman 134cm. Muuten olisi hyvä kaava mutta helmaa saa kyllä pidentää ihan reilusti, jos on vähänkään pitkäselkäisiä lapsia. Näihin laitoin jokaiseen jo suosista 3-4cm pidemmän helman ja siltikin olisi ehkä saanut olla pari senttiä ainakin pidemmät. Hihat sen sijaan tein ihan kaavan mukaiset ja ihme kyllä ne oli meidän "apinoille" ihan sopivat. Jäi siis kasvuvaraakin niin kuin oli ajatus. Kaula-aukot leikkasin saumavaralla. En edes lukenut ohjeesta, miten ne olisi pitänyt leikata. Vaikutti melko avarilta kaavassa, joten ajattelin että helpompi se on sitten leikata pois kangasta, jos vaikuttaakin kireiltä kuin yrittää taikoa sitä takaisin, jos onkin turhan avara. Hyvin sujahti tuon meidän nuorimman pojan jättipääkin (kaikella rakkaudella) paidan aukosta.





Rakkaudella tehty -merkkejä tilasin myös Royal-tuotteelta. Muistin peräti kahden nuorimman pojan paitaan sellaisen ommella saumaan. Ja molemmat vielä täysin "väärälle" puolelle, kun mitä kuvittelin ompeleeni. Syytän siitä kyllä migreeniä, mikä yritti jo ikävästi painaa päälle, kun näitä tein.. 

Kaava: OB 6/10 Let it be
Kangas: Punahilkka jersey ikasyriltä
punainen resori Myllymuksut

Samassa sarjassa valmistui ihanasta punahilkka trikoosta paita miehen siskontytölle koossa 110cm ja omalle tytölle samasta 92cm koon kaavasta muokattuna tunika. Helmaan otin leveyttä ja pituutta me&i:n tunikasta. 


Reilu tuli niin kuin oli tarkoituskin. Menee kyllä nytkin jo hihansuu taitettuna mutta syksylle tätä enemmän ajattelin. Tytön vaatelaatikot on niin täynnä (86cm kokoa), ettei kaikki edes mahdu kerralla niihin ilman järjetöntä sullomista. Oon ollut liian innokas kirppistelijä. Mutta onneksi tuo kasvaa. Ihanan nopeasti! =)


 Kaava: "Oma" yhdistelmä kahdesta lempipaidasta
Kangas: harmaa-pinkkiraidallista viskoositrikoota Eurokankaasta

Itellenikin ompelin (kerrankin) paidan mutta siitä tuli ihan plääh. Oon tykännyt hirveästi me&i:n lepakkohihaisista kruunupaidoista mutta oon vilukissana kaivannut pidempiä hihoja. Tällä viikolla löysin Aleksi 13:sta alerekistä Ril´sin samantyylisen paidan pitkähihaisena (jee!) mutta löysällä poolokauluksella (ääh!). Lempparipaidaksi se hyppäsi kuitenkin kauluksesta huolimatta ja sain innon yrittää näitä kahta yhdistää. Lopputuloksen piti siis olla avarakauluksellinen pitkähihainen lepakkopaita. Ei onnistunut.  Tein ihan liian tiukat hihansuut. :-/ Päätin sitten lyhentää niitä tuollaiseksi puolihulluksi, jos se vaikka pääsisi käyttöön kesällä. Helmassa oli aluksi samaa raitatrikoota kuin muukin paita mutta leikkasin pois ja vaihdoin tilalle resorikaitaleen. Näyttää paremmalta mutta pläähiltä tuntuu edelleen. Ehkä se on tuo kangas (ja pinkki väri) mikä siinä nyt itselle mättää. Tai raidallisuus. Tai se, kun ei onnistunutkaan pitkähihaisena.. Tai ihan kaikki.

(esikoinen kuvasi, kameran automaattitarkennus ei oikein pysynyt pojan perässä)

Täytyy yrittää uudestaan jollain paremmalla/mielekkäämmällä kankaalla. Jos vaikka osaisi ottaa mokista oppia seuraavaan versioon. Voihan tästä vielä leikellä lapsille jotain, jos jää kesälläkin kaappiin makaamaan.

Pinkkiä kirahvia


Kaavat: Paita OB 6/10 Let it be, housut OB 1/10 Anis
Kankaat: Kirahvit ja velour kangasvaihtarina, pinkki resori Eurokangas


Ihanaa pinkkiä! Oon tytön vaatteiden mukana saanut jo aikoja sitten vaaleanpunaähkyn mutta kunnon pinkkiin en tunnu kyllästyvän. Tuo velourin sävy etenkin on juuri sellainen, mistä tykkään ihan hirveästi. Kirahvikankaassa on hauskasti puolet kirahveista edestä päin ja puolet takaapäin.

Molemmat on tehty 92cm kaavoilla. Paitaan en muokannut muuta kuin helman tein käänteen verran pidemmäksi. Meillä kun on lapset kaikki melko pitkäselkäisiä ja nuo OB:n kaavat tuntuu järjestänsä olevan liian lyhyitä niille. Hihoissa on reilusti kasvunvaraa, ne on kuvassa taitettuna. Housujen kaavaa muokkasin sen verran tällä kertaa, että tein vyötärölle resorin kuminauhakujan sijaan ja lahkeensuuresorit on melkein tuplasti pidemmät, että sain enemmän "joogahousumaisuutta". Tykkään kovasti tästä setistä.

Sovituskuvat ei taaskaan ole kovin hyvin vaatteita esittäviä, kun neitokainen olisi vaan tykännyt maata sylissä koko ajan ja kun nostin pois niin pippuri pieni suuttui.




 Kaava: OB 6/10 Let it be lyhyillä hihoilla

Kirahvikangasta jäi vielä palanen, joten ompelin siitä miehen siskontytölle t-paidan koossa 110cm.


Nuorin pojista halusi kokeilla paitaa päälleen. Hyvinhän tuo pinkki pojallakin menisi.  Kai. =D

lauantai 5. toukokuuta 2012

Pojille "Dimexit"

Tämä idea on muhinut päässä jo pitkään. Melkeinpä yhtä pitkään, kun tuo meidän keltavaatteinen iskämies on noita poikia mukaansa töihin huolinut. Kankaiden tilaamisessa, kaavojen piirtämisessä, kankaiden leikkaamisessa, ompelemisessa, ihan kaikessa meni pitkään mutta nyt ne on valmiit. Poikien "Dimexit" nimittäin.






Kaava: OB 3/11 Slim fit t-paita levennettynä (laiska ei jaksanut piirtää uusia kaavoja)
Kangas: kirkas keltainen ohut viskoosielastaanitrikoo Kangastukku
Kaava: Jos oikein muistan niin OB 1/2010 malli 27
Kankaat: Worker työvaatekankaat ja heijastinnauha Kangastukku 

Olin joskus piirrellyt Slim fit t-paitojen kaavat, joten käytin sitä näiden t-paitojen tekemiseen. Onneksi tajusin mitata kaavat ensin ja verrata niitä poikiin. Muuten olisi  tullut t-paidat todellakin mallia makkarankuori. Lisäsin jokaiseen paitaan sekä etu- että takakappaleelle noin 5cm lisää leveyttä! Lopputulos oli ihan hyvä. Ei liian ihonmyötäinen eikä kuitenkaan liian löysäkään. Pienempien poikien kaava oli 104cm ja isoimman 134cm.

Tuo keltainen trikoo oli kyllä ihan kamalaa ommeltavaa. En tiedä oliko se tuo kangas, josta Sapphire ei tykännyt vai lanka vai oliko neula huono vai oliko arvon neiti muuten vaan huonolla päällä mutta vähän väliä katkesi lanka, kun tikkasin hihan suut ja helmaa. Vaihdoin neulaakin pari kertaa mutta jälki ei ole siltikään kovin nättiä. Ärh. En ollut yhtään purkamistuulella, joten saa luvan kelvata tuollaisenaan.

Työhousujen kankaita leikatessa tein ylläri ylläri pienen mokan ja sen seurauksena jouduin nuorimman herran housuihin leikkaamaan takakaarrokkeen keltaisesta kankaasta, kun sinistä ei enää riittänyt tarpeeksi. No eipä se kovin pahalta näytä noin ja ainakin on herroilla nyt sitten edes vähän erilaiset housut. 

Housuissa on vetoketjut ja vyötärölle laitoin nappien sijaan nepit. Meinasin ensin laittaa muoviset KAMit mutta Prymin neppipihtipaketissa tuli mukana anorakkineppejä. Ne näytti tarpeeksi jämäkiltä, joten laitoin sellaset. 


Nyt on hyvä lähettää pojat iskämiehen mukaan töihin, kun on asianmukaiset vaatteet myös nuoremmalla polvella. =)