perjantai 26. maaliskuuta 2010

Neuleliivi


Ohje: Suuri Käsityölehti 3/09
Lanka: Novita Tempo, tumma harmaa
Napit kierrätetty

 Vihdoinkin valmis! Olen tätä neulonut hitaasti mutta varmasti monen muun työn ohella siitä lähtien, kun vastaavan violettisen sain valmiiksi. Eilen vihdoinkin sain pääteltyä langat ja ompelin napit kiinni.


maanantai 22. maaliskuuta 2010

Pilvihaalari

Kaava: Piirretty Tutan retrohaalarista (70-luvun?), koko n.86
Kankaat: JNY Design punainen pilvivelour ikasyristä , punainen velour Myllymuksut
vetoketju Halpa-Hallista
Ostin ihanan velourisen Tutan retrohaalarin nuorimmalle pojalle puolisen vuotta sitten nettikirpparilta ja ihastuin malliin. Piirsin kaavat haalarista ja päätin uhkarohkeasti tuhlata ihanaa pilvivelouria kokeiluuni. Mutta kyllä kannatti. Tuli aivan ihana, vaikkakin ei ihan täydellinen. Koko olisi saanut olla hiukan suurempi mutta menee tuo vielä jonkun aikaa. Myös vetoketju olisi voinut olla hiukan pidempi.


Mitäs mieltä olette.. Onko liian tyttömäinen pojan pidettäväksi?

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Oliivia ja taatelia

Innostuin iltapäivästä ompelemaan meidän "kaksosille" haalarit. Herra 3vee ja Herra 1½vee ovat ikäerostaan huolimatta hyvin samankokoiset, painossa eroa puolisen kiloa ja pituudessa viitisen senttiä, ja vaatteetkin menevät suloisesti sekaisin, kun kerta molemmille mahtuu sama koko.


Kaava: Oma muokkaus, koko 92cm
Kankaat: Oliivi ja taateli joustofroteet Kestovaippakaupasta
turkoosi ja ruskea trikoo kirppisostoja,
resorit Myllymuksuilta.
nepit KAM 20 turkoosi ja matta ruskea Kotimäen Puodista

Meinasin ensin tehdä vain oranssipohjaisesta taateli joustofroteesta haalarin mutta innostuin kaivamaan loppupalan limenvihreää oliivia esiin ja mallaamaan kaavat siihenkin. Juuri ja juuri riitti, joten taateli sai kaverikseen oliviin. Meinasin myös ensin kantata kaula- ja hihansuuaukot resorilla mutta muistin kangasvarastossa olevan taatelin turkoosin kanssa juuri samansävyistä turkoosia trikoota. Kävin kaivelemassa ja löytyihän se sieltä, samoin oliiviin jotenkuten sopivaa vihertävänruskeahkoa trikoota riittävä palanen.

Vuoritin trikoilla haalareiden yläosat ja ihan vain tikkasin kaula- sekä hiha-aukkojen reunat. Paljon helpompaa kuin resorin ja kaksoisneulan kanssa takkuaminen. Haarasta löytyy kiila parantamaan istuvuutta. Jalansuut saivat resorit, koska tein lahkeista aika reilun pituiset, etteivät heti jää pieniksi. Kiinnitykseksi laitoin olalle KAM:n muovinepit, taateliin turkoosit ja oliiviin matta ruskeat. Etupuolella on kaksi neppiä ja taidan vielä lisätä kolmannenkin, kun olka-haara pituudessa on riittävästi varaa.


Riiviökaksoset kävivät illalla jo hiukan ylikierroksilla kuvia otettaessa, joten en mitenkään loistavia action kuvia saanut. Mutta laitetaan nyt kuitenkin pari kuvaa haalarit vauhdissakin. =)


keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kestoillaan

Meillä kestoillaan monin tavoin mutta nämä kestositeet sekä kestoliivinsuojat menevät ilahduttamaan kohta vauvan saavaa ystävääni.


Kaava: Muokkautunut matkan varrella aika omanlaiseksi
Materiaalit: Bambufleece, joustofrotee, trikoo, bambuneulos, brpul, 1mil pul ja KAM 16 nepit;

Kokoonpanona kaikissa on kosteussulkukangas brpu/1mil pul, imuna 3krs bambufleeceä siteen keskellä + 1krs koko siteen alueella ja päällä vielä kerros trikoota/joustofrotesta/bambuneulosta. Tuhteja paketteja kyllä mutta erittäin hyviksi todettu jälkivuotoon ja niagaravuodosta kärsivän yösiteiksi. Nepit laitoin tällä kertaa MaM Ecofitien tyyliin säätömahdollisuudella.



Kaava: Ympyrä n.11cm halkaisijaltaan
Kankaat: Bambufleece, bambujoustofrotee, trikoo, bambuneulos, velour, brpul, 1mil pul;

Kestoliivinsuojissa on kosteussulkukankaana brpul, paitsi perhoset 1mil pul, ja kuosikankaana trikoota/bambuneulosta/bambujoustofroteeta/velouria. Kaikissa muissa on imuna 2krs bambufleeceä paitsi siniraitaisessa on 2krs bambujoustofroteeta. 

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Pikkukori

Trikookuteella vielä jatketaan.. Eilen ilalla tv:tä katsoessa virkkasin pienen korin samaisesta ruskeasta trikookuteesta kuin tuon edellisenkin postauksen kori. Nämä valmistuu kyllä todella nopeasti ja kudettakaan ei mitään ihan mahdottomia määriä kulu.

Ohje: Taas omasta päästä, koukku kokoa 8
Materiaali: ruskea trikookude ikasyristä
 Meillä on pojat sairastelleet koko viime viikon ja nyt tuntuu, että olen ite tulossa kipeäksi. Viikonloppuna ehdin pitkästä aikaa ompelukoneenkin ääreen ja tänään jatkoin hetken aikaa. Toivottavasti huomenna olisi jotain valmista blogattavaksi asti.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Pari pikku juttua

Ihana kevät ja ihanat kevät kiireet. Paperihommia riittää niin paljon, että ei paljon muuta jaksa tehdä tämän normaalin kodin ja lastenhoidon ohessa.

Tässä parin viikon aikana ei ole tullut oikein mitään valmista käsityöpuolella, vaikka ns. hermojen lepuutusta olisi kaivattu ja paljon. Vain trikoisen korin ja vaippojen säilytyspussin olen saanut valmiiksi.

Ohje: Omasta päästä, koukku kokoa 8
Materiaali: ruskea trikookude ikasyristä

Kudetta oli alkujaan vajaan kilo. Vielä en ole punninnut paljonko tuohon matalaan koriin kului. Lopusta olisi aikomuksena tehdä muutama pieni korkea kori vessaan. Sitten joskus kun ehtii ja jaksaa.


Kaava: Sovellettu pienestä Muksut -säilytyspussista
Materiaalit: Tähdet brPul, ostin joskus ystävältäni,
kapea tarranauha paikallisesta kangaskaupasta,
ripustusnaru Myllymuksulta,
koristenauha Farbenmixiltä

Tämä pussukka on ollut ajatusasteella jo varmaan vuoden ja nyt vihdoin sen sain tehtyä. Alkujaan rupesin leikkelemään kankaita siteitä varten mutta siinä kankaita läpi käydessä näin tuon ja ajattelin pikaisesti vihdoinkin ommella pussukan valmiiksi. Ja eihän siihen sitten kauaa mennytkään. Koristenauha taitaa olla hiukan liikaa, olisi ollut yksivärisessä pussissa paljon kivempi yksityiskohta.

Loppuun on pakko vielä laittaa kuva meidän nuorimmaisesta. Ostin Selia shopista ihanan kesälätsän ja siihen ihastui niin äiti kuin poikakin menneellä viikolla, kun lätsä meille saapui. Herra 1½vee taaperteli ja touhusi menemään täällä monena päivänä tuo lätsä päässä. <3 Lopulta piti se jo nostaa jemmaan, ettei joudu hukkaan ennen ku kesä ehtii tulla. Aivan ihan kerta kaikkiaan!